ärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa tänään sattunut puukotus ja rähinöinti on saanut monien nettikeskustelijoiden propelihatut pyörimään vinhaa tahtia. Oman huomioni tapahtumasta poikineessa keskustelussa kiinnitti se, että monet tulkitsevat tapahtuman äärioikeiston ja äärivasemmiston väliseksi keskinäiseksi kisailuksi. Tulkinta on väärä ja harhaanjohtava.
Mitä ilmeisemmin asialla oli äärioikeistolaiseksi luokiteltava joukkio, joka aloitti rähinöinnin. Äärivasemmistosta puhuminen on kuitenkin harhaanjohtavaa. Vasemmistonuoret tai vasemmistoliitto joissa Dan Koivulaakso tai Li Andersson toimivat eivät ole äärivasemmistolaisia organisaatioita. Ne pyrkivät poliittisiin tavoitteisiinsa rauhanomaisesti ja demokratian keinoin.
Tapahtuman tulkitseminen äärioikeiston ja äärivasemmiston väliseksi rähinäksi on retorinen keino, jolla pyritään rajoittamaan rasismin ja fasismin kritiikkiä tekemällä siitä ääri-ilmiö, jolla “ääri-leimaa” pelkäävät pakotetaan puolueettomaan hymistelyyn. Rasismin ja fasismin vastustaminen ei ole ääri-ilmiö. Se on silkkaa tervettä järkeä.
Vaikka vasemmisto onkin ansioitunut äärioikeistolaisuuden uuden nousun äänekkäimpänä vastustajana se ei kuitenkaan ole vasemmiston yksinoikeus. Kannattaa muistaa, että kun fasismi aikoinaan 40-luvulla kaadettiin takana oli laaja-alainen koalitio. Sellaista tarvitaan tänäkin päivänä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä arvostelee MTV3:n kolumnissaan hallitusta päättämättömyydestä ja näköalattomuudesta telakkateollisuuden tukemisessa. Sipilä vaatii hallitukselta johtajuutta ja rohkeutta lähteä mukaan omistajajärjestelyihin ja omistajapolitiikan suunnan muutosta. Sipilä on mielestäni oikeassa siinä, että valtion omistajapolitiikan tulisi olla aktiivisempaa, mutta Sipilän esittämä syytös päättämättömyydestä on tyylipuhdasta populismia. Itse asiassa nimenomaan keskustan oma pää on pyörinyt omistajaohjauspoliikassa kuin tuuliviiri.
Tutkaillaanpa hieman poliittista lähihistoraa. Mitä teki Keskusta kun Stora-Enso lakkautti mm. Kemijärven sellutehtaan ja Summan paperitehtaan? Tällöin vallankahvassa oli Vanhasen II:nen, jossa olivat mukana keskusta, kokoomus, vihreät ja RKP. Stora-Enson julkaistua suunnitelmat tehtaiden lakkauttamisesta Helsingin sanomat uutisoi seuraavasti:
“Stora Enso ilmoitti reilu viikko sitten lakkauttavansa muun muassa Summan paperitehtaan ja Kemijärven sellutehtaan. Yhteensä lakkautukset vievät Suomesta yli 1 200 työpaikkaa.
Valtio omistaa neljänneksen Stora Enson osakkeiden äänimäärästä. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) vaatikin sunnuntaina, että valtion pitäisi ajaa ylimääräisen yhtiökokouksen kutsumista koolle.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ehti jo maanantaina leimata Skinnarin puheet “populismiksi”. Tiistain Kalevassa myös Häkämies tyrmää ajatuksen valtion koolle kutsumasta ylimääräisestä yhtiökokouksesta.” (HS verkkolehti 6.11.2007)
Vasemmiston, demareiden ja muutamien muiden tuolloin jättämässä välikysymyksessä todetaan, että “hallitus on keskittynyt koko ajan puhumaan jälkihoidosta sen sijaan, että se olisi omalla toiminnallaan vaikuttanut Stora Enson edellä mainittujen laitosten toiminnan jatkamiseen. Hallitus ei ole yrittänyt pelastaa edes Kemijärven tehdasta, vaikka se on Itä-Lapin suurin yksityinen työnantaja.” Sen sijaan, että keskusta olisi päättäväisellä ja rohkealla omistajapolitiikalla ryhtynyt etsimään keinoja kannattavien tehtaiden pelastamiseksi se päätti sen sijaan lähteä uhkapelaamaan fiaskoksi osoittautuneellaliimapuutehdas-hankkeella.
Metropolialueen kuntarakennemuutoksen esiselvitys julkaistiin tänään. Väliraportissa ehdotetaan kolmea vaihtoehtoista mallia metropolihallinnolle:
1) vähäisten kuntarakennemuutosten ja vahvan metropolihallinnon malli
2) merkittävien kuntarakennemuutosten ja metropolikuntayhtymän malla
3) suurten kuntarakennemuutosten mallia
Alustavasti arvioiden huonoimmalta vaihtoehdolta vaikuttaa mielestäni kolmas vaihtoehto, jossa Helsingin seudulle muodostettaisiin kaksi vahvaa kaupunkia. Toisen muodostaisivat Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Sipoo ja Kirkkkonummi ja toisen Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula, Kerava, Nurmijärvi, Mäntsälä ja Pornainen. Mallin pohjalta muodostettavat kunnat olisivat asukasluvultaan hirviömäisen kokoisia ja aluerakenteeltaan järjettömiä.
Kahden ensimmäisen vaihtoehdon osalta minulla ei ole vahvaa mielipidettä. Mallit eroavat lähinnä siinä, että ensimmäisessä alueelle perustettaisiin vaaleilla valittava metropolivaltuusto ja toisessa hallinto perustuisi kuntayhtymään. Kirjoitin kuntavaalien alla tänne blogimerkinnän, jonka aiheena oli metropolihallinto. Esitin siinä, että metropolialueen kuntauudistuksessa tulisi mielestäni keskittyä tapoihin, joilla palveluita tuotetaan ja vähemmän hallinnollisiin rakenteisiin. Todelliset säästöt ovat palveluiden tehokkaassa tuotannossa eivät hallintorakenteissa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että hankkeella ei ole juurikaan kosketuspintaa todellisuuden kanssa.
Oma mallini olisi orgaaninen progressiivisesti edistyvä malli, jossa ensimmäiseksi yhdistettäisiin palvelutuotantoa ja etsittäisiin toimivat tuotantomallit kuntien välisenä yhteistyönä. Vasta sen jälkeen luotaisiin tarvittavat hallintorakenteet ja mikäli tarpeen siirreltäisiin kuntarajoja. Suomalainen kuntarakenne on pitkän historiallisen kehityksen tulos ja sitä ei pitäisi mielestäni uudistaa hätiköiden.Suurilla harppauksilla on riski muuuttua suuriksi fiaskoiksi.
Umayya Abu-Hannan muutaman päivän takainen kirjoitus Helsigin Sanomissa on synnyttänyt melkoista nettikuohuntaa. Monia nettikirjoittelijoita on närkästyttänyt toisaalta Abu-Hannan Suomea kohtaan osoittama kiittämättömyys sekä hänen esittämänsä ajatus, että asiat olisivat paremmin jossakin muualla. Mielestäni ei ole kuitenkaan oleellista ovatko asiat muualla paremmin vai huonommin. Oleellista on se, mitä Abu-Hanna kertoo kokemuksistaan suomessa:
“Perääni huudeltiin Suomessa aina. Kolmenkymmenen vuoden aikana ehdin kuulla koko skaalan: rättipää, terroristi, Ali Baba, musulmaani.”
“Adoptiotyttäreni on zulu ja syntynyt Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. Kun hän oli vuoden vanha ja istui tutti suussa vaunuissa, odotimme Helsingissä metroa. Noin 80-vuotias mummo käveli suoraan vauvan eteen ja huusi: “Saatanan neekeri!”
“Hän katsoi ympärilleen ja heilutti käsiään näyttääkseen muille, mitä oli löytänyt: “Katsokaa, helvetin neekerikakara!”
“Noin kolme kertaa kuukaudessa joku ihan tavallinen suomalainen häpäisi tyttäreni äitinsä edessä. Teinipojat ratikkapysäkillä saattoivat naureskella: “Neekeri, neekeri.”
Onhan se nyt aivan kauheaa, että joku Suomessa asuva ulkomaalainen kehtaa suuttua, ellei peräti katkeroitua tälläisesta kohtelusta. Sen sijaan tulisi kääntää katse nöyrästi alaspäin ja kiittää kun joku ohi kulkiessaan virtsaa kintuille. Epäilemättä tällaisesta yläpään inkontinenssista kärsiviä löytyy myös muista maista, mutta mitä jos kuitenkin hoidettaisiin ensin kuntoon omat päämme.
Vaikuttaa siltä, että kynnys rasistiseen puheeseen arkipäivän tilanteissa on viime vuosien aikana laskenut. Eräs merkittävimmistä syistä lienee avoimesti rasististen ja ulkomaalaisvastaisten poliitikkojen hyväksyntä valtakunnanpolitiikkaan. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Suomessa viimeaikoina lisääntyneen yläpään inkontinenssin hoitaminen kannattaisikin aloittaa ylimmästä päästä eli poliittisesta johdosta. Ihan aluksi perussuomalaiset voisivat näyttää hyvää esimerkkiä ja toteuttaa Soinin lupauksen erottaa puolueesta rasistisista rikoksista lainvoimaisen tuomion saaneet edustajat.
Valakialainen juliste vuodelta 1852 mainostaa romaniorjien huutokauppaa. Lähde: Wikimedia commons
Vielä alkukesästä 2012 Helsingin poliisi arvioi, että pääkaupungissa on romanikerjäläisiä enemmän kuin koskaan. Myöhemmin syksyllä Helsingin poliisi raportoi tyytyväisenä, että “Suomalaisten käytös karkotti romanikerjäläiset Helsingistä.” Tietoa tai kiinnostusta siihen mihin romanikerjäläiset katosivat ei kuitenkaan vaikuta olevan.
Helsingin poliisin rikoskomisario Kari Niinimäki kertoo MTV 3:lle, että “ei osaa tarkkaan sanoa, minne romanikerjäläiset ovat Helsingistä lähteneet.
– On tietysti se vaara, että he siirtyvät muualle Suomeen, mutta en ole ainakaan kuullut tällaisesta. Toivon mukaan he lähtevät muihin maihin.”
Suomen valitsema strategia vaikuttaa olevan, että romaniongelma ratkeaa sillä, että Suomi alkaa kohtelemaan romaneita yhtä törkeästi kuin näiden lähtömaissa toimitaan. Tämä ei ole ihmisarvoinen eikä EU-ihmisoikeuksia koskevien sopimusten mukainen ratkaisu. Pitkällä tähtäimellä tällaisen maton alle lakaisu -poliitikan päässä häämöttää itä-euroopan romanien pyyhkiminen kokonaan Euroopan kartalta. Esimerkiksi Unkarissa toimiva Jobbik-puolue on jo vaatinut romanien siirtämistä leireihin kaupunkien ulkopuolelle.
Vuonna 2010 silloinen ulkoministerimme Alexander Stubbehdotti että “seuraavissa EU:n budjettineuvotteluissa pitäisi laittaa korvamerkittyä rahaa romaneja varten.” Mielestäni romanien ihmisoikeustilanne olisi syytä nostaa pöydälle myös nyt kesken jääneissä budjettineuvotteluissa.
Romanien tilanteen parantamiseen on tälläkin hetkellä mahdollista saada tukea EU:n sosiaali- ja aluekehitysrahastoista. Näin ei kuitenkaan jostain syystä näytä tapahtuvan. Liekö syynä se, että EU-tuki edellyttää myös omarahoitusosuutta. Eli, vaikka romanien tilanteen parantamiseen olisi saatavilla riittävästi EU-tukea mahdollisuuksia ei käytetä, koska asiaan ei haluta laittaa kiinni penninlatia omaa rahaa tai muuta panostusta.
Erkki Tuomioja kertoo vastikää ilmestyneessä teoksessa Huomio! Romaneja tiellä, että “EU:lla tulisi olla paremmat valmiudet käyttää EU-rahoitusta myös politiikan ohjausvälineenä. Tällä hetkellä ongelmana on se, että EU-rahoitus ei tavoita romaneja. Projektit ovat lyhytkestoisia, EU-tukien käyttöaste on alhainen, eikä projektien tehokkuudesta ja seurannasta ole aina luotettavaa tietoa.”
Koska ne maat joissa romanien ihmisoikeustilanne on surkeimmassa tilassa ovat EU-rahoituksen saamapuolella mahdollisuudet vahvoihin taloudellisiin sanktioihin ovat olemassa. On sinänsä kummallista, että kun uhattuina ovat ylikansalliset sijoituspankit, niin sanktiot ovat voimassa ja kansakunnat polvillaan ennen kuin kahvi komissaarien kupeissa ehtii jäähtyä, mutta kun kyseessä on miljoonien romanien ihmis- ja perusoikeudet mitään ei tapahdu.
Tulevat kuntavaalit ovat Vantaalla poikkeuksellisen mielenkiintoiset. Kerrankin puolueiden välillä on nähtävissä selkeitä eroja. Näiden vaalien kuumin peruna on epäilemättä talous- ja velkaohjelmaksi kutsuttu peruspalveluiden yksityistämis- ja leikkausohjelma. Ohjelmaan sisältyy merkittäviä leikkauksia kaikista kunnan peruspalveluista, joista mainittakoon esim. 100 koulunkäyntiavustajan irtisanominen sekä lähes 200 000 työtunnin vähentäminen sosiaali- ja terveyspalveluista.
Paitsi että Vantaa tuottaa palvelut jo valmiiksi erittäin tehokkaasti, se on myös voimakkaasti kasvava kunta, mistä johtuen myös palveluiden tarve kasvaa jatkuvasti. Tästä johtuen Vantaan peruspalveluissa ei ole juurikaan löysiä leikattavaksi. Pikällä tähtäimellä peruspalveluiden leikkaamisesta syntyvä hyvinvointivaje tulee myös huomattavasti kalliimmaksi kuin nyt saatavat hetkelliset säästöt. Vantaalla ei ole varaa tällaiseen säästämiseen. Tästä Vantaalla äänestetään.
Vantaan vasemmisto on johdonmukaisesti vastustanut leikkausohjelmaa liian tiukkana ja esittänyt sille selkeän vaihtoehdon. Vaalien alla jokainen ehdokas on kaiken hyvän puolella kaikkea pahaa vastaan ja jopa leikkausohjelmaa sinnikkäästi ajaneissa Vantaan valtapuolueissa on ilahduttavasti oltu valmiita lievennyksiin varsinkin koulusäästöjen osalta. Jotta asiat eivät jäisi puheiden tasolle Vantaan vasemmisto on vaatinut muilta puolueilta selkeitä kannanottoja velkaohjelmaan. Äänestäjillä on oikeus tietää ennen vaaleja millaista politiikkaa puolueet ajavat. Vaalit ovat huomenna ja Vihreitä lukuunottamatta kannanottoja ei ole juuri näkynyt. Tästä Vantaalla kuitenkin äänestetään.
Osana talouden tasapainottamisohjelmaansa Vantaan kaupunki suunnittelee lukuisten palveluiden yksityistämistä, yhtiöittämistä ja ulkoistamista. Myös taiteen perusopetuksen yksityistäminen on eräs ohjelman osa-alue. Musiikkiopistoon ja kuvataidekouluun kohdistettavien säästötoimenpiteiden kohdalla yksityistämistoimenpiteellä saatavia säästötavoitteita ei ole kuitenkaan mainittu. Jostain syystä ne on kuitenkin haluttu sisällyttää ohjelmaan vaikka näköjään käsitystä mahdollisista säästöistä ei ole.
Tietoa taiteen perusopetuksen kustannuksista on kuitenkin helposti saatavissa opetushallituksen kustannussovelluksesta. Järjestelmästä löytyy kattavasti tiedot valtionosuusjärjestelmän puitteissa tapahtuvasta taiteen perusopetuksesta. Tällä hetkellä uusimmat saatavissa olevat kustannustiedot ovat vuodelta 2010. Tietojen perusteella voidaan vertailla myös omistusmuodon vaikutusta taiteen perusopetuksen kustannuksiin.
Pääkaupunkiseudulla Vantaan musiikkiopisto on erikoisuus sen vuoksi, että se on ainoa kunnan omistama musiikkiopisto. Tämä ei sinällään ole perustelu yksityistämiselle. Valtakunnallisella tasolla kunnallisesti omistetut musiikkiopistot ovat yleisimpiä. Vuonna 2010 suomessa oli 89 musiikkiopistoa. Näistä 36 oli yksityisiä, 50 kunnallisia ja 3 kuntatayhtymän omistamia. Valtakunnallisella tasolla tarkastelleen kunnallinen musiikkiopisto on edullisin omistusmuoto, yksityinen on toiseksi edullisin ja kuntayhtymä kallein. Vuonna 2010 kunnan omistamassa musiikkiopistossa kustannukset opiskelijaa kohden olivat 1895 euroa, yksityisessä 2049 euroa ja kuntayhtymässä 2178 euroa.
Tarkempaa vertailua voidaan tehdä rajaamalla tarkastelua pääkaupunkiseudulle. Pääkaupunkiseudun kustannusvertailussa Vantaan musiikkiopisto on jokseenkin keskitasoa. Vantaalla missä musiikkopisto on toistaiseksi kunnan omistama kustannukset olivat 2072 euroa ja Espoossa 1930 euroa. Vertailua vaikeuttaa se, että Espoossa musiikkiopiston kiinteistökustannukset ovat jostain syystä huomattavasti alemmat kuin Vantaalla, mistä johtuen kokonaiskustannukset ovat hieman Vantaata matalammat. Itse opetus on kuitenkin Espoossa kalliimpaa kuin Vantaalla.
Lisäksi vertailua vaikeuttaa se, että Helsingissä on 13 musiikkiopistoa ja näiden kustannustasossa on melkoista vaihtelua. Edullisin on Keski-Helsingin musiikkiopisto 1734 euroa/opiskelija ja kallein Käpylän musiikkiopisto 2548 euroa/opiskelija. Jos tarkastellaan Helsingissä toimivia musiikkiopistoja yhtenä kokonaisuutena niin keskimääräiset kustannukset 2041 euroa/opiskelija eivät eroa merkittävästi Vantaasta tai Espoosta.
Motiivi Vantaan musiikkiopiston yksityistämiseen jää minulle jokseenkin hämäräksi. Kustannusvertailu yksityisen ja kunnallisen musiikkiopiston välillä ei anna viitteitä, että toimenpiteellä saataisiin aikaiseksi sellaisia säästöjä, joita ei voitaisi yhtä hyvin tehdä pienellä nykyisen toiminnan hienosäätämisellä. Pikemminkin turha hämmentäminen vie kaupungin hallinnon työaikaa ja aiheuttaa näin ollen vain lisäkustannuksia. Jos kyseessä on pelkästään ideologisista syistä tehtävä äkseeraus taloudellisesti kannattavinta olisi jättää se kokonaan tekemättä
Poimin kirjaston uutuushyllystä iltalukemiseksi Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjassa vastikää julkaiseman pamfletin “Kuntayhtymä pelastaa? “. Pamfletin aihealue on varsin ajankohtainen, nyt kun kuntien talousahdinkoon ollaan etsimässä ratkaisua kuntaliitoksista ja uusista hallintomalleista. Teoksessa joukko kunta-alan luottamushenkilöitä ja virkamiehiä arvio kuntayhtymien tulevaisuutta ja tuulettaa viimeaikaista kenties turhankin kriittistä keskustelua kuntayhtymistä.
Itseäni aihe kiinnostaa, koska se liittyy viimeaikoina velloneeseen keskusteluun pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä ja palvelutuotannon organisoinnista. Erityisesti kiinnostuin Terttu Huttu-Juntusen artikkelista, jossa esiteltiin Kainuun maakuntahallintokokeilua. Muokattua Kainuun mallia onkin ehdotettu metropolihallinnon pohjaksi. Kainuun hallintokokeilusta maakuntahallinnon alaisuuteen siirrettiin sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, keskiasteen koulutus sekä ympäristöterveydenhuolto ja eläinlääkintähuolto
Valtiovarainministeriön viime vuonna julkaiseman Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän väliraportin mukaan maakuntahallinnon sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset ovat kasvaneet vuosina 2005 – 2010 keskimäärin 4,6 prosenttia vuosittain, kun manner-Suomen vastaava kasvu on ollut 6,0 prosenttia. Myös alueen kuntien taloustilanne on selkeästi parantunut kokeilun aikana.
Hallintomallina Kainuun malli on vain yksi monien mahdollisten hallintomallien joukossa. En usko, että mikään hallintomalli itsessään tekee autuaaksi. Toki järkevällä hallinnolla on mahdollista säästää jonkin verran virkamiehistöä keventämällä. Mielenkiintoista Kainuun mallissa on mielestäni se, että se on yksi harvoista todellisista suomalaisista esimerkeistä siitä, miten yhtenäinen kuntarajat ylittävä monialainen kuntayhtymä mahdollistaa myös palveluiden sisältöjen ja tuotantotapojen todellisen innovatiivisen kehittämisen. Tämän pitäisi mielestäni olla keskeisin tavoite, kun metropolihallintoa ryhdytään kehittämään.
Esimerkkinä, palveluiden sisältöjen ja tuotantotapojen kehittämisestä Kainuun maakuntayhtymän perhepalvelupäällikkö Terttu Huttu-Juntunen, kertoo pamfletissa kokemuksistaan lastensuojelussa. Huttu-Juntunen kertoo, että ennen hallintokokeilua jokainen Kainuun kunta huolehti lasten sijoituksesta yksin ja kahdeksan kunnan sosiaalityöntekijää käytti työaikaansa hakeakseen sijoitettavalle lapselle sopivaa sijoituspaikkaa. Maakuntahallintokokeilun aikana sijaishuolta keskitettiin yhteen toimistoon, jossa erikoistuneet sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja etsivät kullekkin lapselle soveltuvan paikan. Samaan aikaan sijaisperheiden rekrytointi ja valmennus on systematisoitu ja sijaisperheiden määrä on lähtenyt kasvuun. Näin on saatu vähennettyä huomattavasti kalliimpaa laitossijoittamista.
Yllä mainitussa VM:n raportissa on paljon muitakin esimerkkejä hallintokokeilun aikana aikaan saadusta kehityksestä. Kannattaa vilkaista sitä. Kainuun mallissa on/oli toki omat ongelmansa ja sitä ei hallintomallina kannata mielestäni omaksua sellaisenaan. Sen keskeisin opetus on mielestäni se, että palveluiden sisältöjä ja tuotantotapoja kehittämällä voidaan saada aikaan todellisia säästöjä ja parempia palveluita. Liian nurkkakuntainen oman kunnan rajojen tuijottelu taas estää palveluiden todellisen kehittämisen ja palvelutuotannon kustannusten säästämisen.
Osana talouden tasapainottamis- ja velkaohjelmaansa Vantaan kaupunki on “irtisanomassa” noin sata koulunkäyntiavustajaa. Toimenpide on mielestäni harkitsematon ja vaarantaa vakavasti Vantaalaisten lasten hyvinvoinnin ja koulunkäynnin. Olen itsekkin työskennellyt aiemmin koulunkäyntiavustajana autististen lasten erityisluokalla. Ilman riittävää avustajamäärää ei voida järjestää turvallista ja oppimista mahdollistavaa koulunkäyntiä. Tämä ei koske vain erityistä huomiota vaativia lapsia erityisluokilla. Huomattava osa erityistä tukea tarvitsevista oppilaista on integroitu yleisopetuksen ryhmiin. Ilman avustajaa yksikin erityistä tukea tarvitseva oppilas vie helposti kaiken huomion opetuksesta ja estää myös kaikkien muiden mahdollisuudet asialliseen koulukäyntiin.
Lakiteknisesti määritellen kaupunki ei irtisano koulunkäyntiavustajia, koska avustajat eivät ole työsuhteessa suoraan kaupungin kanssa. Suuri osa koulunkäyntiavustajista on vuokratyöntekijöitä, joilla on työsopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteisen henkilöstöpalveluyhtiö Seuren kanssa. Useimmiten avustajilla on määräaikainen työsopimus lukukaudeksi tai lyhyemmäksi määräajaksi. Koulunkäyntiavustajien näkökulmasta vaikutus on kuitenkin sama kuin irtisanomisella. Työpaikkoja on vähemmän tarjolla ja työttömyys lisääntyy.
Mikäli kaupunki irtisanoisi tai lomauttaisi vakituista henkilökuntaa, kaupunki menettäisi samalla mahdollisuuden hyödyntää työllistämistuella ja erinäisillä työmarkkinatoimenpiteillä saatavaa kaupungille ilmaista tai puoli-ilmaista työvoimaa. Laissa julkisista työvoimapalveluista rajoitetaan, että työllistymistukea ei voida myöntää kunnalle, joka on “edeltäneiden yhdeksän kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä työssäkäyntialueella samoista tai samanlaisista tehtävistä taikka lyhentänyt heidän työaikaansa”. Sama rajoitus koskee myös muita työmarkkinatoimenpiteitä kuten työkokeilua, työelämävalmennusta ja työharjoittelua.
Kansantalouden kokonaisuutta katsoen homma vaikuttaa melkoiselta hölmäläisten peiton jatkamiselta. Siirrellään rahaa pussista toiseen ja kutsutaan sitä säästämiseksi. Koulunkäyntiavustajat siirretään Seuren palkkalistoilta työvoimapalveluiden “palkkalistoille”. En yllättyisi suuresti, jos nyt kouluihin syntyvää avustajavajetta ryhdytään paikkamaan tukityöllistetyillä, työkokeilijoilla, työelämävalmennettavilla ja harjoittelijoilla. Koulunkäyntiavustajien syrjäyttämisen lisäksi seurauksena on myös vantaalaisten lasten koulunkäynnin edellytysten heikkeneminen sekä opettajien työmäärää ja hallinnollisia kustannuksia lisäävä tolkuton työllistämis- ja harjoittelijarumba.
Henkilökuntavajeen paikkaaminen työllistetyillä ja harjoittelijoilla on jokseenkin yhtä hyödyllistä kuin veden kantaminen kuivuneeseen kaivoon. Kaikki henkilökunnan perehdyttämiseen ja koulutukseen käytetyt panokset katoavat kuin tuhka tuleen kun työntekijä lähtee pois. Sama ongelma koskee myös nykyistä vuokratyövoiman käyttöä. Henkilökunnan vaihtuvuus on suurta minkä vuoksi perehdyttämiseen ja koulutukseen kuluu paljon resursseja. Henkilökunnan vaihtuvuus on myös erittäin haitallista erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Järkevämpää ja kokonaistaloudellisesti edullisempaa olisi luopua kokonaan epätavallisista työsuhteista ja palkata avustajat suoraan kaupungin vakituisiksi työntekijöiksi. Motivoitunut ja ammattitaitonsa kehittämiseen sitoutunut henkilökunta on tehokkaampaa, minkä lisäksi hallinnon määrää vähenisi ja opettajien aika jäisi opettamiseen. Koulujen kesälomien aikaan koulunkäyntiavustajia voitaisiin käyttää muilla toimialoilla paikkaamaan kesälomien työvoimavajetta sekä tietysti avustamaan opettajia tulevan lukuvuoden suunnittelussa. Olisi myös syytä arvioida paljonko kahden henkilöstöhallinto-organisaation ylläpitäminen maksaa (Seuren ja kaupungin oman).
Koska Vantaan kaupunki ei ole ikinä kokeillut miten koulunkäyntiavustajien asiallinen kohtelu vaikuttaa tehokkuuteen on tietenkin mahdoton sanoa millaisia taloudellisia vaikutuksia sillä olisi. Ehkä olisi kuitenkin aika lopettaa veden kantaminen ja kokeilla olisiko järkevämpää kaivaa parempi kaivo?
Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok) kertoo Vantaan sanomissa Vantaan olevan “niin laaja-alainen “miljardiyritys”, ettei sen johtaminen voi olla hajallaan.” Mäkisen kommenttissa paljastuu suunta johon Kokoomus haluaisi kaupunkia johtaa. Kaupungin johtaminen yrityksenä ja yritysmaailman opeilla on haitallista, koska kunnan tekemisillä ja tekemättä jättämisillä on merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia.
Poliitiikassa on pakko tehdä eettisiä ja moraalisia valintoja. Voidaan esimerkiksi miettiä perustetaanko vaikkapa uusi elinkeinojohtajan virka vai vähennetäänkö esimerkiksi koulunkäyntavustajia tai lakkautetaanko pari kirjastoa. Jos tuijotetaan pelkkiä kassavirtalaskelmia koulunkäyntiavustaja, kirjasto ja elinkeinojohtaja ovat samanarvoisia. Euromäärät toki eroavat, mutta eettisiä valintoja ei tästä näkökulmasta ole mahdollista tehdä.
Mäkinen haluaa myös keskittää kaupungin päätöksentekoa entistä harvemmille vähentämällä lautakuntien määrää ja kokoa. Tämä on ymmärrettävää varsinkin Kookomuksen ajaman Oy Vantaa Ab -hallintomallin näkökulmasta. Kaupunkia halutaan johtaa suuryritysten tapaan suljetuista johtokunnista. Riskinä on, että lautakunnissa alettaisiin tehdään niitä eettisiä ja moraalisia valintoja, joita Kokoomuksen ajama kassavirtapolitiikka ei tunnista. Tästä näkökulmasta lautakunnat näyttäytyvät lähinnä hiekkana rattaissa, jotka on syytä vaientaa
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.