Suomi on kansainvälisessä vertailussa kirjastonkäytön kärkimaa. Vuonna 2014 suomalaiset kävivät kirjastossa 51 miljoonaa kertaa. Väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla. Yleinen suhtautuminen kirjastoihin on Suomessa erittäin positiivinen. Julkisten palveluiden asiakastyytyväisyys vertailuissa Suomalaiset ovat olleet tyytyväisimpiä juuri kirjastoihinsa.
Vaikka kirjasto on asiakkaidensa korkealle arvostama ja erittäin käytetty palvelu, se on julkisen talouden kiristyessä useimmiten ensimmäisenä säästölistalla ja viimeisenä investointilistalla. Voimakkaasti kasvaneella Vantaallakin kirjastojen peruskorjauksia on myöhäistetty säästösyistä, henkilöstömäärät vähentyneet, aineisto hankintojen määrärahat pienentyneet ja palveluverkosto harventunut yhden sivukirjaston verran.
Kirjastoista säästäminen on kunnille liian helppoa. Vaikka kirjasto on kunnille kirjastolaissa osoitettu lakisääteinen peruspalvelu, lain rikkomisesta ei rangaista. Kuntia ohjataan suosituksilla, joita ne toteuttavat vaihtelevasti. Samaan aikaan, kun Helsingissä ollaan aloittamassa 100 miljoonaa maksavan keskustakirjaston rakentamista, toisissa kunnissa ollaan sitä mieltä, että kirjahylly terveyskeskuksen tuulikaapissa on riittävä kirjastopalveluiden taso.
Tuoreen valtionosuusuudistuksen myötä kirjastoille korvamerkitty avustus kirjastojen perustamishankkeisiin siirtyy lähivuosina kuntien valtiontuen perusosuuteen. Valtionohjauksen purkamisesta on kirjastoissa aiempia huonoja kokemuksia. Kun aineistomäärärahojen korvamerkintä poistettiin 90-luvulla, seurauksena oli aineistohankintojen putoaminen kolmanneksella. Todennäköinen seuraus viimeisimmästä uudistuksesta on, että uusien kirjastojen rakentaminen, peruskorjaukset ja kirjastoautojen hankinnat loppuvat Suomen kunnissa.
Tulevien vuosien suurin haaste on turvata kirjastopalveluiden saatavuus ja edes säällinen laatu kaikkialla Suomessa. Valtion ja kuntien kiristyvästä taloudesta huolimatta kirjaston tulee säilyä maksuttomana ja kaikkien helposti saavutettavissa olevana lähipalveluna – yksi hyvä ei riitä.
Kirjoitus on julkaistu myös Pirkko Kotilan vaalilehdessä