Avainsana: metropolihallinto

Poimin kirjaston uutuushyllystä iltalukemiseksi Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjassa vastikää julkaiseman pamfletin “Kuntayhtymä pelastaa? “. Pamfletin aihealue on varsin ajankohtainen, nyt kun kuntien talousahdinkoon ollaan etsimässä ratkaisua kuntaliitoksista ja uusista hallintomalleista. Teoksessa joukko kunta-alan luottamushenkilöitä ja virkamiehiä arvio kuntayhtymien tulevaisuutta ja tuulettaa viimeaikaista kenties turhankin kriittistä keskustelua kuntayhtymistä.

Itseäni aihe kiinnostaa, koska se liittyy viimeaikoina velloneeseen keskusteluun pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä ja palvelutuotannon organisoinnista. Erityisesti kiinnostuin Terttu Huttu-Juntusen artikkelista, jossa esiteltiin Kainuun maakuntahallintokokeilua. Muokattua Kainuun mallia onkin ehdotettu metropolihallinnon pohjaksi. Kainuun hallintokokeilusta maakuntahallinnon alaisuuteen siirrettiin sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, keskiasteen koulutus sekä ympäristöterveydenhuolto ja eläinlääkintähuolto

Valtiovarainministeriön viime vuonna julkaiseman Kainuun hallintokokeilun seurantaryhmän väliraportin mukaan maakuntahallinnon sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset ovat kasvaneet vuosina 2005 – 2010 keskimäärin 4,6 prosenttia vuosittain, kun manner-Suomen vastaava kasvu on ollut 6,0 prosenttia. Myös alueen kuntien taloustilanne on selkeästi parantunut kokeilun aikana.

Hallintomallina Kainuun malli on vain yksi monien mahdollisten hallintomallien joukossa. En usko, että mikään hallintomalli itsessään tekee autuaaksi. Toki järkevällä hallinnolla on mahdollista säästää jonkin verran virkamiehistöä keventämällä. Mielenkiintoista Kainuun mallissa on mielestäni se, että se on yksi harvoista todellisista suomalaisista esimerkeistä siitä, miten yhtenäinen kuntarajat ylittävä monialainen kuntayhtymä mahdollistaa myös palveluiden sisältöjen ja tuotantotapojen todellisen innovatiivisen kehittämisen. Tämän pitäisi mielestäni olla keskeisin tavoite, kun metropolihallintoa ryhdytään kehittämään.

Esimerkkinä, palveluiden sisältöjen ja tuotantotapojen kehittämisestä Kainuun maakuntayhtymän perhepalvelupäällikkö Terttu Huttu-Juntunen, kertoo pamfletissa kokemuksistaan lastensuojelussa. Huttu-Juntunen kertoo, että ennen hallintokokeilua jokainen Kainuun kunta huolehti lasten sijoituksesta yksin ja kahdeksan kunnan sosiaalityöntekijää käytti työaikaansa hakeakseen sijoitettavalle lapselle sopivaa sijoituspaikkaa. Maakuntahallintokokeilun aikana sijaishuolta keskitettiin yhteen toimistoon, jossa erikoistuneet sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja etsivät kullekkin lapselle soveltuvan paikan. Samaan aikaan sijaisperheiden rekrytointi ja valmennus on systematisoitu ja sijaisperheiden määrä on lähtenyt kasvuun. Näin on saatu vähennettyä huomattavasti kalliimpaa laitossijoittamista.

Yllä mainitussa VM:n raportissa on paljon muitakin esimerkkejä hallintokokeilun aikana aikaan saadusta kehityksestä. Kannattaa vilkaista sitä. Kainuun mallissa on/oli toki omat ongelmansa ja sitä ei hallintomallina kannata mielestäni omaksua sellaisenaan. Sen keskeisin opetus on mielestäni se, että palveluiden sisältöjä ja tuotantotapoja kehittämällä voidaan saada aikaan todellisia säästöjä ja parempia palveluita. Liian nurkkakuntainen oman kunnan rajojen tuijottelu taas estää palveluiden todellisen kehittämisen ja palvelutuotannon kustannusten säästämisen.