ärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa tänään sattunut puukotus ja rähinöinti on saanut monien nettikeskustelijoiden propelihatut pyörimään vinhaa tahtia. Oman huomioni tapahtumasta poikineessa keskustelussa kiinnitti se, että monet tulkitsevat tapahtuman äärioikeiston ja äärivasemmiston väliseksi keskinäiseksi kisailuksi. Tulkinta on väärä ja harhaanjohtava.
Mitä ilmeisemmin asialla oli äärioikeistolaiseksi luokiteltava joukkio, joka aloitti rähinöinnin. Äärivasemmistosta puhuminen on kuitenkin harhaanjohtavaa. Vasemmistonuoret tai vasemmistoliitto joissa Dan Koivulaakso tai Li Andersson toimivat eivät ole äärivasemmistolaisia organisaatioita. Ne pyrkivät poliittisiin tavoitteisiinsa rauhanomaisesti ja demokratian keinoin.
Tapahtuman tulkitseminen äärioikeiston ja äärivasemmiston väliseksi rähinäksi on retorinen keino, jolla pyritään rajoittamaan rasismin ja fasismin kritiikkiä tekemällä siitä ääri-ilmiö, jolla “ääri-leimaa” pelkäävät pakotetaan puolueettomaan hymistelyyn. Rasismin ja fasismin vastustaminen ei ole ääri-ilmiö. Se on silkkaa tervettä järkeä.
Vaikka vasemmisto onkin ansioitunut äärioikeistolaisuuden uuden nousun äänekkäimpänä vastustajana se ei kuitenkaan ole vasemmiston yksinoikeus. Kannattaa muistaa, että kun fasismi aikoinaan 40-luvulla kaadettiin takana oli laaja-alainen koalitio. Sellaista tarvitaan tänäkin päivänä.