Kuntouttava pesula

Kävin tänään Vantaan kaupunginvaltuuston infossa kuuntelemassa selostuksen Vantaalla suunnitteilla olevasta pesulahankkeesta ja en vakuuttunut. Tarkoituksena on siis perustaa kuntouttavalla työtoiminnalla toimiva pesula hoitamaan esim. päiväkotien pyykinpesua. Kuntouttamisen lisäksi keskeisenä tavoitteena on säästää kaupungin kustannuksia. Toimintaa on tarkoitus mahdollisesti laajentaa myöhemmin myös kiinteistöhuoltoon ja laitoshuoltoon.

Hanketta esitellyt apulaiskaupunginjohtaja Heidi Nygren kertoi, että kaikki tutkimukset kertovat, että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat haluavat tehdä oikeita töitä. Näin varmasti onkin. Ongelma on siinä, että kyse ei ole oikeista töistä, koska niistä ei makseta palkkaa. Oikeasta työstä pitää ihan lainkin mukaan maksaa palkkaa.

Toiminta ei Nygrenin mukaan korvaisi oikeaa palkallista työtä. Ihmettelen miten tämä on mahdollista. Vai ryhdytäänkö päiväkodeissa jatkossa tahallaan tuottamaan likapyykkiä, jotta pesulassa riittäisi tekemistä. On ihan selvä juttu, että jos nykyisin palkkatyönä tehtävää työtä siirretään ilmaiseksi työksi se vähentää palkkatyötä toisaalla. Välttämättä se ei johda irtisanomisiin vaan siihen, että palkallista työtä on jatkossa tarjolla hieman vähemmän. Päiväkotien, sairaaloiden yms. pyykinpesu on kuitenkin niiden välttämätöntä perustoimintaa joka jonkun on kuitenkin pakko tehdä.

Siinä olen samaa mieltä, että keskitetyn pesulan perustaminen voi olla kannatettavaa, jos sillä voidaan helpottaa päiväkotien arkea ja säästää rakentamis- ja ylläpitokustannuksissa. Jokaiseen päiväkotiin ei tarvitse rakentaa pienpesulaa, kuten tähän mennessä on ilmeisesti jostain syystä tehty. Ihmetyttää, että miksi näin ei olla tehty jo aiemmin. Tämä näkökulma ei kuitenkaan liity mitenkään siihen, että käytetään ilmaista työvoimaa.

Lähtisin siitä, että kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa hakea säästöjä palkkakustannuksista. Itse haluaisinkin nähdä tarkat laskelmat siitä miten tällaisen operaation pyörittämisen kustannukset eroavat vastaavan laitoksen pyörittämisestä normaaliin tapaan palkkaa saavalla työvoimalla. Kiinnostaisi myös kuulla, että mitä ovat ne kuntouttavat palvelut, joita pesulassa tarjotaan ja miten kuntoutuksen vaikutuksia aiotaan mitata? Onko työpanoksensa ilmaiseksi luovuttavien kuntoutuksesta saama hyöty enemmän vai vähemmän kuin työn markkinahinta?

Vastaa